Länsigöötanmaanpystykorvat ovat kuuluneet elämääni vuodesta 1988 ja

ensimmäinen Jaxonville gööttipentue syntyi vuonna 1990. Silloin alkanut matka tämän ainutlaatuisen rodun parissa jatkuu edelleen tuoden joka päivä iloa elämääni. Toivon Sinunkin viihtyvän tutustumismatkallasi sivuilleni!

Jokaisesta kasvatistani ei löydy tarkkoja tietoja tai kuvaa. Aikaisemmin göötti ei ollut samalla tavalla suosittu harrastuskoira kuin nykyään ja niinpä vanhemmista kasvateista suurin osa on viettänyt elämänsä kotikoirana eikä niistä ole minulle toimitettu valokuvia - sellainen ei vaan ollut yleisesti tapana ennen. Terveystarkastuksia ei myöskään vuosikymmen tai pari sitten suoritettu läheskään siinä mittakaavassa kuin nykyisin.

 

 

Kasvattajasta

 

 

 

Rodusta

 

 

Omat koirat

 

Syntyneet pentueet

 

Jaxonville valiot

ja muuta menestystä

 

Pentusuunnitelmia

 

Etsitkö jotain tiettyä kasvattiani tai tuontikoiraani? Kokeile Googlen hakukonetta sivuillani.

Google search
WWW www.oikkus.fi