Yksikään kasvattaja ei menesty yksinään. Tarvitaan siitosmateriaalia muilta kasvattajilta, aktiivisia kasvatinomistajia, jotka tekevät töitä ja hankkivat menestystä kasvattien kanssa ja sitten vielä hyvää onneakin niin näyttelyissä, kokeissa, kilpailuissa ja kaikessa siinä, josta se ulospäin näkyvä menestys koostuu.

Tällä kertaa kiitän Ingela Johanssonia Dangas kennelistä, jolta sain ostaa lupaavalta tuntuvan uuden pojan, Dangas Quasimodo-Å:n (”Kössi”) sekä Salla Klossneria, jonka luona poika asustaa.  Salla on jo ehtinyt olla Kössin kanssa aktiivinen pentunäyttelyissä ja match showssa, joten nyt on hyvä jatkaa varsinaisiin luokkiin. Kössin pentuajan päätteeksi kuvasimme sen tähän mennessä hankkimat palkinnot, ja onhan niitä  näköjään jo kertynytkin! Jännityksellä jään odottamaan mitä parivaljakko saa aikaiseksi junioriluokissa.

Kössin kuvan ottamisen jälkeen saivat kaikki koirat kirmata minkä kintuistaan irti saivat ja kyllä ne juoksivatkin! Se on kumma juttu, miten tuota gööttien leikkiä jaksaa aina vaan katsella vaikka kuinka pitkään. Toivottavasti parin viikon päästä pidettävällä pentutapaamisella saamme nauttia vielä yhtä kauniista päivästä kuin nytkin oli.

Lauantaina kävimme satumetsässä sienessä. Suppilovahveroita löysimme ihan mahdottomasti, jos vaan olisi ollut kuljetusvälineitä niin niitä olisi tainnut tulla auto täyteen :-).  Kiitos seurasta Päivi, olipa mukavaa rämpiä märässä metsässä valon siivilöityessä puunrunkojen välistä. Paikka paikoin näkymät olivat kuin suoraan satumetsästä eikä paljoa mielikuvitusta tarvittu, jotta saattoi ajatella jonkun menninkäisen kurkkimaan sammalmättään takaa. Göötitkin sopivat tähän maisemaan paremmin kuin hyvin, ne olivat kuin pieniä ystävällisiä sudenpentuja, kuten eräs koiraton ystäväni totesi.

Pehmeä sammalpohja on mukava alusta juosta ja samalla tulee turkkikin puhdistettua perusteellisesti kun vähän kierittelee maassa. Alapuolen kuvassa Bessie ilmaisee suppilovahveroita - eivät ole tyhmiä nämä pienent ystävämme!

Metsälenkin jälkeen oli hyvä kuivatella turkkia avoimessa maastossa. Autossa oli hyvin hiljaista väkeä kotimatkalla, mitä nyt Bessie välillä vähän kuorsasi. Iltakin jatkui samoissa tunnelmissa, kukaan ei hinkunut enää mihinkään iltalenkille vaan makoilivat  kuka missäkin ja umpiunessa itse kukin. Vain välillä heilahtava tassu, nytkähtävä korva ja kohoava suupieli pienten äännähdysten kera paljasti, että koiratkin muistelivat unessa sieniretkeämme.